Kaikkien kummasteluista huolimatta päädyin vaihtoon Ruotsiin, Uppsalaan. Tämä blogi kertoo selviytymisestäni naapurimaassa.

tiistai 6. helmikuuta 2007

Taikatemppu


Pyörävaltameri rautatieaseman edessä.



Hui kauhistus! Olen ollut Ruotsissa jo kolme viikkoa! En voi ymmärtää, mihin kaikki aika on mennyt, vastahan tänne tulin. Taikuutta.


Eilen illalla olin siis taas puolikodissani Flogstassa. Vietettiin rauhallista iltaa Mattin (USA) ja Johannan (Saksa) kanssa Cars-elokuvaa katselen ja syöden Bilar-karkkeja, keksejä ja jellybellyjä. On kyllä tullut syötyä niin epäterveellisesti koko tämä Ruotsiaika, että päätettiin seuraavan kerran syödä salaattia tai dippivihanneksia! Elokuva oli hyvä, muttei niin hyvä kuin aikaisemmat Disney/Pixar -leffat, jotka olen nähnyt. Onnistuneen rento hengailuilta :).


Tänään nukuinkin sitten kahteentoista, ja söin siis aamupalaa samaan aikaan kun muut söivät jo lounasta meidän keittiössä. Sen jälkeen ahkeroinkin taas ADHD-kirjan parissa (enää 20 sivua jäljellä!) ja siivoilin. Täällä toimii kierrätys ihan tajuttuman hyvin, meidänkin taloyhtiössä kerätään biojäte, poltettava jätä, kartonki, pahvi, paperipakkaukset, sanomalehdet, kova muovi, väritön- ja värillinen lasi sekä metalli erikseen. Mitään ei siis oikeastaan mene normaaleihin jätteisiin! Katariina on onnellinen ja maailma pelastuu :)!


Tänä iltana olen taas menossa töihin Snerikesiin (oma osakunta). Lupasin tämän jo ennen viime kerran traagista kokemusta. Tänään on kuitenkin Club night eli Snerikes on tupaten täynnä. Tylsää tuskin tulee olemaan. Puhelimessa luvattiin, että pääsen tiskaamaan (jos ymmärsin oikein?), toivottavasti näin myös on. Vihaan sitä naulakkotyötä! Ongelmana vain on, että huomenna meillä on pitkä päivä yliopistolla 8.15-17 ja tulen tänään kotiin yöllä varmaan joskus kolmelta. Huomenna siis taattu väsymys päällä!


Oliko työ Snerikesissä taas ihan kamalaa? Miltä totaalinen väsymys tuntuu? Kaikki tämä selviää ensi jaksossa :).

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, tää jäi taas niin jännään kohtaan! Pakko katsoa ens jakso!

Anonyymi kirjoitti...

Ni hao!

No niin, viimeinkin saan kirjoitettua tänne jotain. Oon kyllä ahkerasti käyny lukemassa sun kuulumiset:). Hauskaa kuulla, että sulla on ollu kivaa! Tulin just aineseminaarista, jossa sain palautetta gandhistani. Sekä hyvää, että huonoa palautetta tuli. Ei muuta kuin parantelemaan ekaa versiota...! Siis lisää verta, hikeä ja kyyneleitä tiedossa...;)
Eipä tänne Mummovuoreen paljon mitään erikoista kuulu. Ihan SAIRAAN kylmä täällä on tänään! (Aamulla -20, nyt "vain" -15 astetta.) Ja tarkoitan tällä ulkoilman lämpötilaa. Sisällä on ollut yllättävän lämmin! ;)Luistelemaan oon päässy myös, vaikkaikin nyt on niin kylmä ettei harmi vaan voi...
Ei mulle oo tässä kerenny mitään maata mullistavaa tapahtua. Ai niin, paitsi että löysin uuden vakkari-maitorahkan itselleni, Exquisan ;)( Niin kuin näet, mun elämä on todella jännittävää tällä hetkellä...)
Pakastelokero alkaa taas kaivata sulattelua. Sitä vaan ei voi tehdä vielä näin kovilla pakkasilla tai ruuat jäätyy.
Perttu ei enää oo onneks vuotanu, on varmaan jo tottunu siihen, että oot poissa ;).
Voit olla musta ylpeä; yhtäkään siivousta en ole jättänyt väliin, vaikka joskus on kiirettä tms. ollutkin! Lattioita en tosin oo vielä pyyhkiny märällä... ( Mutta ehkä lopetan tän aiheen käsittelyn tähän, niin ettei muut pidä meitä ihan friikkeinä.)
Sulle on muuten tullu kaks kirjettä Nordealta ja kaks Kelalta, joista toinen opintotukilautakunnalta. Luuletko, että pitäis soittaa Marika hakemaan?
Niin, ja pääsin sittenkin sinne Ylelle työharjoitteluun.

T: Matkakorttinsa-juuri-bussiin-18-tiputtanut-möhläri

P.S. Outoa nähdä noi tutut tyynyt, peitto ja lamppu jossain muussa ympäristössä kun sun huoneessa täällä:) ( Viittaan siis siihen kuvaan, jonka otit sun uudesta huoneesta.)

Katariina kirjoitti...

Ihanaa kuulla Jenniveri sinustakin :)! Olet aina niin varattu mesessä, etten ole päässyt kanssasi jutskaamaan.

Exquisan rahka on hyvää! Olen syönyt siitä mansikka- ja hedelmäversiota.

Hyvä, että olet pitänyt Pertusta huolta!

Kirjeitä tuskin täytyy hakea. Jos joskus nähdään mesessä niin voisit avata sen opintotukilautakuntakirjeen ja kertoa mulle, mitä siinä sanotaan.

Wau, Yle! Täytyy tosiaan päästä puhumaan sun kanssa pian!

Otin palasen Mummoa tänne mukaan noiden petivaatteiden muodossa :)!

Vaikka uudet kämppikset on tosi mukavia, olet silti parhain kämppis kaikista! Pidähän huolta itsestäsi :)!