Enää ei tarvitse naama jäässä polkea, sää on lauhtunut. Opinkin eilen Periltä (Ruotsi) varsin käyttökelpoisen sanan kramsnö, joka tarkoittaa siis nuoskalunta. Hyvä sana!
Eilen litteraturseminariumin jälkeen suuntasin siis kotia kohti ja aloitin taas uuden kirjan, joka pitää olla luettuna viikon sisällä. Uusi kirja on nimeltään ADHD/DAMP -en uppdatering. Tämä onkin hieman kimurantimpi, kun mukana on aivojen kemiasta kertovia osuuksia, joissa käytetään paljon lääketieteellisiä termejä. Mutta onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kirja, olen päässyt jo yli alkukauhistuksesta. 30 sivua luettuani oli aika palkita itseni lastilla jäätelöä. Hengailin Per:n kanssa, esittelin hänelle mm. Suomen oman Darinin eli Antti Tuiskun. Per näytti myös miten voin kuullenna radiota netin kautta. Olikin jo niin kyllästynyt koneelle lataamiini cd:isiin! Suosikkini on SR Svea, joka soittaa vain ruotsalaista musiikkia! Löysin myös noilta sivuilta Sisuradion, joka soittaa suomalaista iskelmää ja humppaa (tällä hetkellä siellä soi näemmä Rainer Frimanin Ota tai jätä :P). Sivuhan on tietysti http://www.sr.se, jos haluatte käydä kuuntelemassa.

Koin myös niin ihastuttavan yllärin, kun postilaatikosta pilkotti Anskun kirje! Oli niin mahtavaa lukea, mitä Anskulle kuuluu (se miinuspuoli tässä blogissa on, että te tiedätte paremmin, mitä minulle kuuluu kuin toisin päin). Eikä siinä vielä kaikki: Ylläribonarina sain mainion Miss Mix-lehden Anskulta! Se on niin mainio, tuo mieleen teiniajat :)! Mukana oli Justin Timberlake -juliste, jonka aion ehdottomasti laittaa seinälle komeilemaan ja juttu OC Marissasta :)! Kiitos Ansku miljuunasti, kirje ja lehti olivat superihania :)!! Olet huippu! (Olipas teinimäisen paljon huutomerkkejä...)
Kuudelta olikin taas jo aika lähteä polkemaan kohti Flogstaa, jossa tapasin Johannan (Saksa) ja Sadran (Luxembourg). Poljimme yhdessä ICA Maxiin, joka on siis marketti jonkin matkan päässä. Ajoimme jopa melkein suorinta reittiä :). Kaupassa menikin sitten oma aikansa kaikkea ihmetellessä ja oikeita tavaroita noukkiessa. Teimme tortilloita Sandran reseptillä ja niistä tuli aivan mielettömän hyviä! Täytyy ottaa resepti talteen! Syömään tulivat myös Barbara (Italia), Kadri (Viro) ja Maria (Puola). Menimme vielä moikkaamaan alakerran italiaanoja, ja saimme maitsiaisiksi aitoa italialaista pizzaa :)! Olipas taas mukava ilta!
Tänään aamu alkoikin sitten 4h luennolla Neuropsykiska faktorer -aktuell forskning och tillämpning i skolan. Oli kyllä mielenkiintoinen, vaikka slmäluomia aikalailla painoikin! Nyt mulla on pari tuntia hengailuaikaa ja sitten lähden moikkaamaan Professor Kerstin Sahlinia, joka toivottaa uudet vaihtarit tervetulleeksi Uppsalan yliopistoon... Vi ses!
Lopuksi ote Miss Mix lehden horoskoopista minulla tässä kuussa:
Perhe ja ystävät: Haluat tässä kuussa lisää päätäntävaltaa. Ehkä tahtoisit olla pidempään ulkona tai vapauden päättää, kenen kanssa olet ja mitä teet. Keskustele asiasta vanhempiesi kanssa mutta muista, että he asettavat rajoja, koska välittävät sinusta. Käyttäydy kypsästi ja osoita olevasi valmis ottamaan lisää vastuuta.
Näinpä.
2 kommenttia:
Humppa on välillä juuri sitä, mitä ihminen eniten tarvitsee. Katri Helenan iskelmät ovat kuumaa kamaa myös.
Pärjäile!
Joo tuo Miss Mix saapui täysin mystisestä syystä minulle postissa. Ilmeisesti mä olen kovinkin potentiaalinen tilaaja, sillä viimeksi Mix muisti mua mainoslehdellä kesäkuussa. Tai sitten se johtuu jostain kisasta johon olen osallistunut... Sen siitä saa.
Tänään mä pääsin taas kärryille matikassa. Ehkä mulla onkin toivoa. On vaan kovin turhauttavaa tankata niin vaikeita läpiteoreettisia asioita, kun ei ne mitenkään liity siihen että haluan opettaa alakouluikäisiä paremmin. Typeryyttä. Taidan syksyllä lueskella sitten matematiikan historiaa ja jotain unkarilaisia vaikutteita niin ei tule laskemista! :P
Heipparallaa ja mieluisaa päivää!
Ansku
Lähetä kommentti