Kaikkien kummasteluista huolimatta päädyin vaihtoon Ruotsiin, Uppsalaan. Tämä blogi kertoo selviytymisestäni naapurimaassa.

perjantai 22. kesäkuuta 2007

Loppu

Olen jo Suomessa. Koko lopuaika meni niin nopeasti, etten kerinnyt enää mitään tänne kirjoittaa. Päätin kuitenkin, että blogini ansaitsee kunnon lopetuksen ja päätin siis vielä jotain kirjoittaa.

Loppupäivät Uppsalassa menivät turhaan huippurantaa etsiessä, viimeistä kertaa Snerikesissä juhliessa (katastrofaalinen pöytävaraus sai sekin hyvän lopun), flogstaillessa, jäähyväisaamiaisilla (heihei Dustin, Astrid ja Julie), pakatessa, siivotessa, shoppaillessa... Vaikka tiesin etukäteen, että lähtö tulee olemaan vaikea, yllätti se silti. Itkulta ei voinut välttyä.

Olen oikein tyytyväinen viimeiseen iltaani Uppsalassa. Istuttiin pienellä porukalla iltaa Carolinen (Ranska) luona. Lopuksi menin vielä Johannalle, jonka luona istuttiin lattialla ja juteltiin kahdestaan neljää asti. Oli tosi ihanaa puhua ihan kunnolla ja käydä läpi tätä kulunutta aikaa Uppsalassa. Sain Johannalta lahjaksi ihanan Monkin. Monki on siis vaatekaupaketju, josta me kummatkin pidetään, joka vaattessa esiintyy ihana Monki jossain. (http://www.monkigirl.com/). Johannasta tuli tosi tärkeä ihminen mulle, oltiin kummatkin samaa mieltä, että jos ei oltais ekana päivänämme Uppsalassa tutustuttu toisiimme, olis tästä ajasta tullu tosi erilainen kun mitä se nyt oli. Olen ikuisesti kiitollinen, että Johanna alussa toimi mun yhteyshenkilönä ja ilmoitti kaikista häpeningeistä. Olin nimittäin potentiaalinen drop out: en ollut muiden vaihtarien kanssa samoilla kursseilla, en asunu Flogstassa enkä edes käyny ruotsinkurssilla. Onneksi en päätynyt kuitenkaan vaihtariporukan ulkopuolelle!

Tässä lopussa tunnelma Uppsalassa jotenkin muuttui. Kun osa ihmisistä oli jo lähteny tai matkustamassa, syntyi mestä tosi tiivis ja pieni porukka. Oli hauskaa tutustua paremmin sellasiin tyyppeihin, joiden kanssa ei aikasemmin tullut niin hirveesti puhuttua. Mulle sopii paremmin pienemmissä porukoissa oleilu kuin jättimäiset ryhmätapaamiset.

Saa onnitella, pääsin läpi viimisistäkin kursseista ja tein siis lyhyen sivuaineen erityispedagogiikasta (30 ECTS) Ruotsissa RUOTSIKSI. Olen aika ylpeä itsestäni!

Äiti ja sisko tuli siis mua hakemaan Uppsalasta nin, että meillä oli koko lauantaipäivä aikaa tutustua Uppsalaan. Nuo tytöt hullaantuivat vasinkin kauppaani nimeltä Gina Tricot, josta aika monta kassillista vaatteita lähti mukaankin. Varsinkin siskoni osti vaateita koko kevään edestä. Oli hauska päivä! Jaksoin hyvin, vaikka oli tullut nukuttua vajaa tunti. Yöllä sitten putputeltiin Kapellskäristä Turkuun, josta jatkettiin omaan kotiin. Kotona ehdin ollakin vain pari tuntia ennen kuin kesätyöt alkoivat. Olin vähän pyörällä päästäni.

Ensimmäisenämlomapäivänäni Bernhard ja Nicolas oli täällä Helsingissä ja toimin niiden turistioppaana. Oltiin Suomenlinnassa ja fiikaamassa. Lopuksi saatoin pojat vielä Viikkariin. Oli tosi hauska ja rento päivä, vaikka aluksi tuntui vähän hassulta, nuo pojat kun ei kuulu tähän mun Suomen maailmaan.

Lopuksi. Oli aivan mielettömän ihana vaihto! Suosittelen Uppsalaa kaikille vaihtokaupungiksi: pääsee treenaamaan sekä ruotsia että englantia ja opiskelijaelämä on tosi vilkasta. Täytyy vaan varautua vastaamaan kysyykseen: Miksi sä RUOTSIIN lähdet? Musta tuli aikamoinen Ruotsi-fani (Svenska klubben!) ja tutustuin myös muiden maiden kulttuuriin vaihtarien kautta. Yhteinen loma Lyoniin (jossa Julie ja Nicolas asuu) on jo suunnitteilla loka-marraskuun vaihteeseen. Ei sitä sanoin voi kuvailla. Se oli vaan... niin... ihanaa. Jag saknar er alla!

3 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Kiitos kaikille komentoijille! Te piristitte arkea. Tack så mycket :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, achei seu blog pelo google está bem interessante gostei desse post. Gostaria de falar sobre o CresceNet. O CresceNet é um provedor de internet discada que remunera seus usuários pelo tempo conectado. Exatamente isso que você leu, estão pagando para você conectar. O provedor paga 20 centavos por hora de conexão discada com ligação local para mais de 2100 cidades do Brasil. O CresceNet tem um acelerador de conexão, que deixa sua conexão até 10 vezes mais rápida. Quem utiliza banda larga pode lucrar também, basta se cadastrar no CresceNet e quando for dormir conectar por discada, é possível pagar a ADSL só com o dinheiro da discada. Nos horários de minuto único o gasto com telefone é mínimo e a remuneração do CresceNet generosa. Se você quiser linkar o Cresce.Net(www.provedorcrescenet.com) no seu blog eu ficaria agradecido, até mais e sucesso. If is possible add the CresceNet(www.provedorcrescenet.com) in your blogroll, I thank. Good bye friend.

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the Smartphone, I hope you enjoy. The address is http://smartphone-brasil.blogspot.com. A hug.