Viime päiviin on kuulunut: fiikausta auringossa Joel'sissa, brunssi Norlands-osakunnassa, Perin synttärien viettoja grillauksen ja suklaafonduen parissa, turhaan jonotusta Snerikes-osakunnalla, nachoja GH-osakunnassa, Aque Cykeliä ja OPISKELUA.
Ihan tajuton kiire noilla opiskeluilla, ensi viikolla loppuu kaksi kurssia (à 7,5 pistettä) ja kummankin loppuessee pitää palauttaa. Tänään oli vielä toisen kurssin seminaari, josta piti jättää myös kirjallinen tehtävä. Toinen (jota en ole vielä alottanutkaan, koska en tajunnut että deadline on noin aikasin) pitää palauttaa maanataina ja toinen tiistaina, ja arvatkaa kuka on siis Suomessa huomisesta maanantaihin ja paiskii koko viikonlopun hirveästi fyysistä hommaa. Pakko ottaa siis läppäri mukaan Viikkariin ja naputella juhlivan kansan keskellä viiden sivun essee noin kymmenestä kirjasta. Voi itku! Mulla ei tietenkään ole edes hyttiä laivalla, kauhulla odotan jo elämäni pisintä yötä. Ja tietysti menen melkein suoraan töihin perjantaina.
Ärsyttää tehdä näitä kouluhommia nyt kun oikeesti ei ole enää hirveesti aikaa olla näitten Uppsalan ystien kanssa ja aurinko paistaa ulkona, mutta kai sitä on jotain tämän stipendin eteen tehtävä. Mutta mitään kivaa en aio jättää väliin opiskelujen takia, se on vissi se.
Tänään on Linné-päiva ja koko kaupunki on peittynyt kukkiin, Carl von Linnén syntymästä on kulunut siis tasan 300 vuotta. Ruotsin kunkku ja Japanin keisari on myös visiteerannut Uppsalaa tänään (Uppsala on siis Linnén kotikaupunki) ja nähtiin niiden poliisivartio Linnépuistolla.
Sivistystä: Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné kuuntele ääntämys?) (23. toukokuuta 1707 – 10. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen tutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä.
Linnaeus opiskeli ensin teologiaa, mutta siirtyi pian lääketieteeseen. Hän opiskeli Lundin ja Uppsalan yliopistoissa. Hänen kiinnostuksensa suuntautui kuitenkin enemmän kasvikuntaan. Vuonna 1732 tiedeakatemia lähetti hänet tutkimusmatkalle Lappiin. Matkan tuloksena syntyi teos Flora lapponica vuonna 1737. Tutkimusmatkansa jälkeen hän siirtyi Alankomaihin, missä julkaisi vuonna 1735 teoksen Systema naturae. Teos loi pohjan nykymuotoiselle systemaattiselle luokittelulle. Linnaeus palasi vuonna 1738 Ruotsiin harjoittamaan lääkärin ammattia ja meni seuraava vuonna naimisiin Sara Lisa Moraean kanssa. Vuonna 1741 hänet nimitettiin Uppsalan yliopistoon lääketieteen professoriksi, mutta hän vaihtoi pian viran kasvitieteen professuuriin. Saadessaan aatelissarvon hän otti nimekseen von Linné.
Linnén merkittävin saavutus oli tieteellisen taksonomian kehittäminen. Hän jakoi eliöt luokkiin, lahkoihin, sukuihin ja lajeihin. Eläimet jaettiin kuuteen luokkaan: nelijalkaiset, linnut, amfibit, kalat, hyönteiset ja madot. Kasvit jaettiin heteiden ja emien mukaan 24 luokkaan. Jaot olivat keinotekoiset, koska evoluutioteoriaa tai eliölajien keskinäisiä sukulaissuhteita ei tunnettu.
Linné otti teoksissaan laajalti käyttöön binominimet: Latinankieliset kuvailevat nimet kuten physalis amno ramosissime ramis angulosis glabris foliis dentoserratis korvattiin kaksiosaisilla nimillä. Esimerkiksi marjalyhtykoiso sai nimen Physalis angulata. (Wikipedia)
Ruotsivisan tulokset. Voittaja suuresta määrästä osallistujia oli: tiddididii MARIKA, joka tiesi täsmälleen oikean vastauksen. Ruotsin suurimpien kaupunkien top 4 on siis
- Tukholma
- Göteborg
- Malmö
- Uppsala
Kaikissa noissa olen nyt siis käynyt. Suosittelen Ruotsiin tutustumista muutenkin kuin vain Tukholmaan risteillen!
Mutta nyt aloitan esseeni, toivottakaa onnea, että saan sen deadlineen mennessä valmiiksi. Huomenna siis Suomeen, jossa kiireistä työskentelyä. Olen takaisin Uppsalassa maanantaina, joten sen jälkeen voi taas odotella kirjoitusta.
Kesäinen moi.
6 kommenttia:
Huhhei!
Lopetin juuri prosemmarutistukseni ja toivotan sulle tsemppiä ja voimia omien esseittesi kanssa. Ihkua nähdä jo ylihuomenna, kyllä se fyysinen työnteko tekee ihan hyvää henkisen pinnistelyn välillä. Aivot saa vähän tuulettua kivojen ihmisten ja huonojen juttujen parissa ;)
Nettirutistuksia Seiskalta <3
JEEE! Oon aikas guru kun selviydyin voittajana tietovisasta:):) Olen ylpeä itsestäni! Muthei, huomenna jo nähdään. Koita selviytyä yöstäsi laivalla ja muista että infon miehet on kivoja ja ne auttaa jos tulee hätä. Soita heti kun tulet satamaan niin tulen sitten hakemaan. Ja muista ostaa tuliaskarkit!!
Make
Moi Katsku!
Loppusuoralla löysin minäkin paikan kommenteille. Onnea anonyymiM:kalle hienosta tietovisavoitosta! Olen innolla seurannut ja myötäelänyt blogisi kautta Uppsala-kevättäsi. Se kuulostaa NIIIIN upealta, että vanhakin ihan väkisin nuortuu. Koetapa vielä jaksaa pinnistää vikat työsi siellä, vaikka ne hurjilta vaikuttaakin. Sinussa on ruutia ja aitoa energiaa sekä oikeaa otetta elämiseen! Tapaamisiin, kun kotiudut ja sylin täydeltä haliterkkuja! Malla
uhuu, harmillista, että sulla on noin paljon opiskeltavaa vielä. Tsemppiä tyttö vielä viimeisiin puristuksiin! Toivottavasti jää tarpeeksi aikaa kaikkeen kivaankin:) Me oltiin tänään vähän vaeltamassa Alpeilla, oli huippua. Ja lämmintä täällä on ollut jotain 30 astetta..huh.
-Ansku Wienistä
oivoi, luin blogia "huonosti" kun en ihan tajunnu että olit täällä...ja menit jo poiskin. Ois voinu vaikka soitella...mutta tiiän et oot busy kaiken kaa joten luotan siihen et meil on kaikki maailman aika sit joku päivä ku oot kotiutunu tänne ja nähdään...(: Ootan sitä.
Onpas ihanan monta kommenttia :)!
Seiska: Oli kyllä tosi kivaa! Parin viikon päästä se sitten alkaa mun osalta.
Make: Kiitos kun tulit hakeen, ei olis ollu kiva raahata kaikkia kamoja rankan yön jälkeen.
Malla: Kiitos paljon ihanasta kommentistasi, on kyllä ollut unohtumaton puolivuotinen. Haliterkkuja sinnekin ja toivottavasti kesällä nähdään!
Ansku: Kiitos kannustuksesta! Kyllä se siitä sitten meni! Pidä säkin nyt kivaa viimiset ajat ja ole onnellinen ettei sun ole niin tarvinnu opiskella :)! Alpit, vau!
Hapsiainen: Joo, se oli aikamoinen pikavisiitti, hommat täällä Ruotsissa odotti. Mutta kesällä nähdään, ilmottelen sitten kun olen lomalla!
Lähetä kommentti