Kaikkien kummasteluista huolimatta päädyin vaihtoon Ruotsiin, Uppsalaan. Tämä blogi kertoo selviytymisestäni naapurimaassa.

torstai 5. huhtikuuta 2007

Seitsemän tunnin lounas

The hike.

Olen vähän lihonnut täällä :)


Pojat ja niiden märät peput. Pulkkailua muonvipusseilla laskettelurinteessä.


Kkkorv!


Miksi oi miksi?? Uusi asukas muutti taloon ja toi mukanaan vessanharjansa.




Minä täällä taas moi. Kukas muukaan. Tulin taas tervehtämään ja kertomaan uusimmat tuulahdukset Uppsalasta.



Lördag. Mentiin Johannan (Saksa) kanssa illalla kurkkaan taas yhden uuden asuinalueen bileet. Paikka oli tällä kertaa Rackarberget, jossa oli siis yhden Johannan ruotsinkurssilaisen bileet. Oli tosi viihtyisä ilta, tuntui ihan kuin olisi ollut eka viikko Uppsalassa, tapasin niin paljon uusia tyyppejä. Myös muutamia suomenruotsalaisia poikia, jotka asuu täällä Uppsalassa (aika harvinaisuuksia). Ne valisti, että kuulostaa erilaiselta jos suomenkieliset puhuu ruotsia kuin suomenruotsalaiset. Sanoivat myös, että mun ruotsi kuulostaa siltä kuin olisin ruotsinkielinen, olin aika iloinen tästä "kohteliaisuudesta". Olen aika tiukasti pitänyt kiinni tästä suomalaisesta tavasta puhua ruotsia, en ole ottanut tätä riikinruotsalaista sju=shuu -tyyliä niin omakseni.



Söndag. Niin aikaisin kuin kymmeneltä kokoonnuttiin Flogsta 10:n eteen. Paikalla oli siis minä, Bernhard (Itävalta), Astrid (Itävalta), Markus (Itävalta) + käymässä oleva tyttöystävä, Rita (Italia) ja Nicolas (Ranska). Tarkoituksena oli tehdä pienenpieni vaellus (=20 km) Mälaren-järvelle ja takaisin. Oli aurinkoista, mutta tuuli sen verran, ettei ollut ihan hirveän lämmin. Tepsuteltiin ihan hyvää vauhtia pysähtyen välillä töllistelemään lintuja ja "pulkkailemaan". Käveltiin joen vartta ja järvelle päästyämme pidettiin lounastauko. Takasin tultiin sitten metsän kautta, piti vähän väistellä mutalammikoita. Oltiin takasin Flogstassa klo.18. Täytyy myöntää, että jalat oli aika väsyneet, mulla oli aika huonot kengät (=feikki-Vansit) tälläiseen kävelylenkkiin. Mutta oli tosi mukavaa nähdä vähän lisää tätä aluetta ja hengailla kaverien kanssa!



Käytiin kaupassa rohmuamassa halpaa irtokarkkia, vain 3e kilo! Bernhard osti 2,8kg, minä tyydyin vaan puoleen kiloon. Oltiin koko porukka fiikaamassa Nicolaksen luona, josta jatkettiin Bernhardin ja Astridin kanssa kokkaamaan silakoita ja pottuja illalliseksi. Päivä ei suinkaan päättynyt tähän, ilta loppui leppoisissa tunnelmissa Kadrin luona katsoessa Harry Potter 3 ja syöden puoli kiloa karkkia. En perfekt söndag!



Måndag. Yritin tehdä kouluhommia, koska Särskola-kurssin PM piti tehdä torstaiksi. Jotenkin tuli vaan laiskoteltua melkein koko päivä..uups. Illalla Johanna tuli käymään ja ihastelemaan uusia hienoa löytämiäni huonekaluja ja syömään jätskiä.



En muista olenko muistanut kirjottaa teille, mutta meidän korridoorin Eric muutti pois muutama kuukausi sitten. Huone oli tyhjillään, mutta nyt tilalle muutti mystinen uusi asukas, jonka ensimmäiset jäljet oli vessaharja käytävällä, tortelliini tiskialtaassa ja huoneesta kantautuva yskintä ja aasialainen musiikki. Uusi asukas osoittautui Tommyksi, joka vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä. Minä, Per ja Lena ollaan vaan ihmetelty kovasti, miksi vassaharjan pitää olla käytävällä!?



Tisdag. Yritin taas tehdä kouluhommia, nyt sain jopa sivun tekstiä aikaiseksi. Olen kehittynyt aika hyväksi tekemään esseitä lukematta itse kirjoja. Nyt meillä oli noin 600 s. luettavana tähän esseeseen, luin yhteensä 34 sivua. Hmm. Illalla oli taas aika suunnata vipattava tanssijalka kohti Snerikesiä (osakunta), jossa meidän lemppari DJ:t Abraham & Christoffer pani parastaan! Oli tosi muksaa :D!



Onsdag. Luin alkuviikosta, että Östgöta-osakunnassa (ÖG) on joka päivä vohvelibuffé vain 25 kruunulla ja olen koko viikon himoinnut vohveleita. Nyt sitten mentiin Johannan kanssa innosta puhkuen ÖG:lle valmiina ahtamaan napaan pinon vohveleita. Pettymys oli suuri kun kahvilan pojat ilmoitti, että vohveleita ei ole tänään tarjolla henkilökuntavajauksen takia :(. Olin niin pettynyt, söin kuivakan ja kalliin kakkupalan lohdukkeeksi. Matt (USA) tuli fiikaamaan meidän kanssa, oli huippua nähdä Matt pitkästä aikaa. Poika on ollut reissaamassa ympäri Eurooppaa nyt kun kerran on täällä kaukana Euroopassa! Väsäsin PM:n loppuun ja Per (Ruotsi) tarkisti, ei ollut enää niin paljon virheitä :). Tehtiin lettuja hyvitykseksi mun missaamista vohveleista.



Torsdag=idag! Heräsin taas epäinhimilliseen aikaan 6.45, koska meidän seminaari alkoi opettajamaiseen aikaan. Väiteltiin inkludering vs. exkludering. Sain takaisin mun kirjoittamat PM:t viime kurssista ja ne meni läpi :)! Olin huippuiloinen!



Kävin kaupassa ja siivoilin vähän sillä klo.13 (tai no okei, pikemminkin klo.14, vaihtarit on aina myöhässä) tänne pöllähti kaksitoista iloista vaihtaria. Tarkoituksena olli grillailla ja pelailla lentistä. Oli kuitenkin aika kylmää ja tuulista, joten päätettiin grillata meidän parvekkeella. Paikalla oli minä, Per, Bernhard, Astrid, Matt, Uwana (Austaralia), Leopold (Itävalta), Gosia (Puola), Kadri (Viro), Sven (Saksa), Stef (USA), Anne (Ruotsi), Johanna ja Johannan kaveri Connie (Saksa), joka on vaihtarina Umeåssa. Pääasiassa vaan syötiin seitsemän tuntia ja juteltiin mukavia. Osa porukasta kävi kuuden aikaan illalla pelaamassa vartin verran lentistä, mutta oli liian kylmä. Tulee niin huippua kun voi taas oikeesti olla ulkona auringossa ja grillata, pelailla ja ottaa aurinkoa! Oli aivan huippupäivä! Niin mukavaa, että noin moni tuli ottaen huomioon , että kirjotin mailin eilen illalla kuuden maissa :)!



Mulla on nyt aivan uudelta tuntuva huone, siirtelin huonekaluja tänään hiemaan uusiin paikkoihin ja tein löydetystä lack-hyllystä ja löydetyistä (mutta pestyistä!) tyynyistä itselleni sohvan! Bueno.



Glad påsk! Ensi viikolla Helsinkiin, jänskättää jo vähän :)!





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Höh, miksei oo kuvaa huoneen uudesta ilmeestä? (;

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Joo, kuva olis kiva! Hyvä, että olet päässyt siellä jatkamaan meidän "roskiksesta uuteen elämään"- elämäntapaa ;). Mä en ole sillä aikaa täällä löytänyt muuta kuin yhden sellaisen mini-mittanauhan. Näin kyllä kerran roskiksessa ison siistin näköisen repun, mutta en kehdannut alkaa kurkottelemaan sitä meidän roskismyllystä koska lähellä oli ihmisiä... :)

Vähän mä repeilin kun luin tosta teidän uudesta "mystisestä" kämppiksestä. Toi vessaharja oven ulkopuolella on tosiaan vähän omituista...

Kivaa, kohta nähdään!

Anonyymi kirjoitti...

Hej!

Det är intressant vad lite jag förstår av denna blogg... Ibland känner jag igen mitt namn, så man får väl bara hoppas att det står snälla saker om mig! Annars är bilderna bra för att kunna gissa sig fram till vad det handlar om. Korv har till exempel rätt hög intressenivå hos mig. Toalettborstar är snäppet mindre intressant...

Kram // Per

Katariina kirjoitti...

Hapsiainen ja Jennifer: Olkaa hyvät, yleisön pyynnöstä lisäsin kuvat mun uusista huonejäsenistä.

Vessaharjalla tosiaan on ihan oma elämänsä nyt.

Per: Jag har faktiskt skrivit svineleka saker om dig ;). Toalettborst är ett mysterium, men jag är säker att vi får veta sanningen av denna snart...