Kaikkien kummasteluista huolimatta päädyin vaihtoon Ruotsiin, Uppsalaan. Tämä blogi kertoo selviytymisestäni naapurimaassa.

keskiviikko 31. tammikuuta 2007

Kaksi on parempi kuin nolla.

Eilen sain kokea kauhun elämyksiä, kun netti ei toiminutkaan koko päivänä. Kysyin asiasta kämppiksiltä ja ne kertoi, että tilanne on sama koko talossa. Täällä laitoksella siis taas tätä konetta nakutan.

Toissailtana olin siis shoppailemassa. Olin aika tehokas: mukaan tarttuivat kengät, paita ja hame. Kul! Keskustasta suoraan jatkoin siis Flogstaan Sandran (Luxembourg) luo, jossa pidettiin siis tyttöjen leffailtaa. Meitä oli yhteensä kahdeksan tyttöä, ja kaikki olimme eri maista kotoisin (aika kunnioitettava suoritus). Alkujärjestelyihin (ruoka, valokuvaus, kajarit, istumajärjestely, huoneen ihastelu...) meni tyttömäisen luonnollisesti aikaa noin tunnin verran, mutta kello kahdeksan syvennyimme kärähtäneiden popkorniemme kanssa elokuvan Love actually äärelle. Leffa oli ihana <3 ja siitä irtosi paljon juteltavaa tyttöjen iltaan :)! Myös Niklas (Saksa) teki visiitin, mutta totesi toiminnan liian tyttömäiseksi. Oli aivan huippuilta, yksi ehdottomasti parhaimmista täällä tähän mennessä! Päätimme Kadrin (Viro) ja Marian (Puola) kanssa tehdä pitkien tyttöjen invaasion Snerikesiin tiistina.

Tiistaina vuorossa olikin opiskelua (sain jopa luettua kirjan loppuun asti ekaa kertaa täällä ollessa) ja siivousta (joka oli hieman hankalaa ilman pölynimuria). Illalla Matt (USA) tuli meille syömään pastaa ja lähdettiin siitä sitten yhdessä Snerikesille, jossa tavattiin Johanna (Saksa). Ilta kuluikin siis mukavasti tanssiessa Ruotsalaisen rockin tahtiin.

Tänään litteraturseminarium alkoi epäinhimilliseen aikaan klo.8.15. Nyt menen taas ahdistelemaan mun yhteyshenkilöä siitä, miksei mua olla rekisteröity kurssille. Toivottavasti saan netin toimimaan kotona pian!

Ihana Hapsiainen oli tehnyt mulle laskurin siitä, kuinka kauan täällä vielä suunnilleen oleskelen. Laskuri löytyy sivun alalaidasta. Iso kiitos Hapsiaiselle, onneksi on noin mahtavia ja osaavia ystäviä :)!

Eeva: Ensinnäkin, vielä kerran oikein ihanaa rinsessasynttäriä! Niin hienoa kuulla susta, onneksi olet siellä vielä toistaiseksi pitämässä Mummovuorta pystyssä! Teille tulee niin ihana reissu, suunnitelmat kuulosti tosi mahtavilta! Ottakaa paljon kuvia, niin tuun kattoon niitä sitten kun kotiudun. Kaikkea parasta ja terkkuja Atelle :)! Olet super.

maanantai 29. tammikuuta 2007

Pölypallo.

Juhui. Eilen todellakin latasin akut taas täyteen löhöillen ja kavereiden kanssa meseillen. Sain vähän taas luettua mun kirjaa seuraavaan litteraturseminariumiin. Tällä kertaa kirja on Alla barn har särskilda behov ja se on oikeestaan aika helppolukuinen.

Kävin myös tonkimassa tota hylättyjen tavaroiden kasaa, joka on siis meidän talon takana. Löysin sieltä itelleni pyykinkuivaustelineen (aarre!) ja kenkätelineen, joka osottautu liian pitkäksi mun eteiseen. Pitää viedä se tänään takasin.

Tänään aamulla nukuin oikein makoisasti ja aamupalan nautittuani palasin opiskelujen pariin (katsokaas kuinka ahkera olen!) Sain myös kokea oikein ihanan yllätyksen, kun postilaatikosta syliin tipahti kirje Seiskalta. Olet Seiska kultaisin! Kirje todellakin piristi jo opiskelusta pölyttyneitä aivoja.

Lounaan vietin Lenan kanssa jutustellen, ja päätin siinä jättää opiskelun tältä päivältä sikseen ja pulahtaa kylpyyn (mulla on siis kylpyhuoneessa kylpyamme). Olen ollut kylvyssä viimeksi lapsena, ja en oikein tiennyt, miten kylvyssä tulisi käyttäytyä :).. Kylpykin oli siis kokemus minulle!

Nyt päätin tässä uutta suokkaribändiäni Mewtä kuunnellessa (Per (Ruotsi) lainasi tämän levyn mulle) lähteä vähän shoppailemaan Uppsala cityyn. Illalla olen menossa taas Flogstaan katsomaan Sandralle (Luxembourg) elokuvaa. Matt (USA) pyysi mua sen mukaan Uppladsiin (osakunta) ylläribileisiin, mutta kaiken juhlinnan jälkeen leffa vei tänään voiton.

Aurinko paistaa ihanasti mun huoneeseen paljastaen kaiken pölyn. Huomenna taitaa olla siivouksen paikka.

sunnuntai 28. tammikuuta 2007

Latmask!


Kuvia Ruotsin kodistani.


Eilen olin tosiaan varsinainen laiskamato! Koko päivän tein muka jotain, mutta kun nyt ajattelen, niin ei tullut tehtyä oikeastaan mitään järkevää. Auttelin Periä (toi nimi ei taivu sitten millään suomen kieleen) yhteisten tilojen siivoamisessa ja vein roskia, ne oli päivän fiksuimmat teot.


Illalla oli sitten ne toogabileet. Mun tooga oli varsin säälittävä, mutta se ei menoa haitannut! Sitä paitsi kyseessä oli mun ensimmäiset toogabileet! Hauskaa oli, tanssittiin, juorottiin ja valloitettiin koko neloskerros.. Ainoa miinus oli taas hyytävät pyöräilymatkat sinne ja takaisin.


Katselin tässä blogiani ja kalenteriani ja huomasin, että olen ollut illan kotona viimeksi sinä tiistaina kun saavuin tänne. En mysig hemmakväll taitaa olla siis tänään paikallaan. Tänään pitäisi vihdoin opiskella ja käydä katsomassa itselleni lisää huonekaluja viereisestä kierrätyspisteestä. Toivottavasti olen tehokkaampi kuin eilen!

lauantai 27. tammikuuta 2007

Maailma on tässä.

Jei! Sain nämä nettikoodit eilen ja nyt siis minulla on mahdollisuus nettiin myös täältä omasta huoneesta :)! Huippua! Eilen illalla lisäilin jo innoissani muutaman kuvan blogiin. Kuvat on aika tylsiä, koska en viitsi ilman lupaa laittaa muiden ihmisten kuvia tänne blogiin. Ja kuvia ihmisistä minulla juuri enimmäkseen on!

Mutta takaisin eiliseen. Olin siis Kalmarissa Per:n (Ruotsi), Fredrikin (Ruotsi) ja Johannan (Saksa) kanssa. Lisäksi tapasin muita Per:n psykaa lukevia kavereita. Oli tosi mukavaa, näki taas vähän erilaisia ihmisiä! Bändejä olikin kaksi Love is all ja Bobby Baby. Kummatkin oli hyviä!

Tämä aamu menikin sitten univelkaa lyhentässä, nukuin kahteentoista. Ajattelin tässä käydä kaupassa ja opiskella vähän. Illan bileet Flogstassa onkin Toogabileet, joten täytyy myös jonkinlaista toogaa alkaa väsätä tässä :)!

Aijoo, viime viikon perjantaina Värmlandissa musta ja Michaelista (Australia) otettiin valokuva paikalliseen nettisivustoon, jossa on kuvia kaikista Uppsalan iltahäppeningeistä. Löysin kuvan eilen netistä (tosi pieni), joten olen pieni julkkis jo (??)...

perjantai 26. tammikuuta 2007

Aika lentää.

Täällä sitä laitoksella taas kökitään. Päivän seminaari kasassa. Mutta kerrataanpas taas, mitä on tapahtunut siitä kun viimeksi kirjoittelin...

Eli eilen illalla menin tosiaan Stocholmsiin (osakuntaan) illalla. Syömään en valitettavasti kerenny sitä ennen, olis ollu liian tiukka aikataulu. Stocholmista sanotaan, että se on kaikista osakunnista snobein, mutta sillä on parhaat bileet. Pakkohan se siis oli testata! Poppy (Wales) ei päässytkään, mutta Matt (USA) odotteli jo ulko-ovella, kun tulin pakkasesta. Sisällä tavattiin lisää tuttuja, mm.Michael (Itävalta) ja Russell (Australia). Stockholms oli tosiaan iso, 4 tanssilattiaa ja paljon porukkaa, koska ruotsalaiset sai eilen opintotukensa. Hauskaa oli, ja viikon urheilukiintiö tuli taas kasaan kun tanssin niin urakalla :)!

Tänään illalla olen menossa kämppikseni Per:n (Ruotsi) ja sen kavereiden kanssa kuuntelemaan Kalmariin (osakunta) livebändiä Love is all and Bobby baby. Yritän saada myös muita tulemaan mukaan, mutta tänään on myös kilpailevana tapahtumana Snerikesin (osakunta) aussibileet.

Toivon todella, että kun nyt tästä polkasen kotiin, odottaa siellä mun nettikoodi, mutta epäilen sitä suuresti. Eli luultavasti palaan blogin ääreen vasta ensi viikolla. Viikonloppua ei olla vielä paljoakaan suunniteltu. Lauantaina menen luultavasti Ikeaan Johannan (Saksa) kanssa ja illalla on sitten Johannan (Saksa) ja Carlin (USA) käytävällä käytäväbileet.

Ihanan monta kommenttia oli tullut taas! Kiitos niistä! Vaikka nautin olostani täällä, on aina ihanaa muistaa, että siellä Suomessa odottaa tärkeitä tyyppejä :)!

Heli: Paljon voimia ja jaksamista harjoitteluun! Ei kun suksia voitelemaan näemmä :)...
Äippä ja Marika: Olen kehittänyt jo aika hyvän talvipyöräilytaktiikan, enkä aja liian lujaa, joten ei tarvitse huolehtia :)! Luen kyllä webmailia täällä. Terkkuja kaikille sinne myös!

torstai 25. tammikuuta 2007

Min stad Uppsala


Heipä hei taasen, tulin teitä tervehtimään uusien kuulumisien kanssa!

Eilen siis illalla olin Flogstassa, sinne on mun kotiovelta noin 5km, ja alkoi siinä puolimatkassa vähän kaduttaa, että lähdin pyörällä. Lumessa ja pakkasessa pyöräily ei ole mitään herkkua... Flogstassa asuu 12 henkilöä yhdellä käytävällä ja voitte kuvitella, että elämää (ja sotkua) riittää. Pidettiin meidän ruotsintuntia Johannan (Saksa) ja Niklaksen (Saksa) kanssa (en olisi koskaan elämässäni kuvitellut puhuvani ruotsia saksalaisten kanssa ;). Siihen tuli sitten Matt (USA), Carl (USA) ja Duncan (UK) häröilemään ja mentiin yhessä Flogstakarjumaan. Flogstassa on nimittäin sellanen tapa, että joka ilta kello 22 ihmiset avaa ikkunansa tai menee katolle ja karjuu. Oli aika makeen kuulosta kun paljon ihmisiä eri puolella aluetta huutaa. Se kuulemma lieventää opiskelustressiä ja totta se oli :)! Mäkin haluun oman Mummovuorihuudon!

Uppsala on ihana <3! Täällä polkiessa kaupunki on jo alkanut tuntua ihan kodilta. Uppsala on tarpeeksi pieni, mutta kuitenkin täältä löytyy kaikki, mitä tarvitsee. Paljon vanhoja kauniita rakennuksia! Kaikki täällä pyöräilee ja pyöriä onkin ihan joka paikassa. Pyörä kannattaa kuitenkin lukita huolella, sillä vorot on kanssa liikkeellä. Sanotaankin, että ihmiset yleensä ostaa ensimmäiset pari pyöräänsä, jotka varastetaan. Niinpä hekin päättävät varastaa seuraavan pyöränsä. Den onda cirkeln...

Piakkoin pitäisi palata kirjan Barns sociala samvaro -inklusion och exklusion -pariin. Sain eilen vihdoin mun personnummerin :) :), joten saan netin huoneeseen piakkoin. Toivottavasti jo perjantaina! En uskalla kuitenkaan toivoa liikoja...

Tänään illalla olen menossa Poppyn (UK) ja Mattin (USA) kanssa katsastamaan Stockholms-osakunnan club night. Sitä ennen mennään ehkä syömään Johannan (Saksa), Sandran (Luxembourg) ja Barbaran (Italia) kanssa. Saa nähdä nyt ehdinkö...

Mä niin suosittelen vaihtoon lähtöä kaikille (ainakin nyt viikon kokemuksella)! Tekee hyvää päästää joskus kokonaan irti omista turvallisista kuvioista, ja nähdä maailma vähän erilaisesta näkövinkkelistä. Näin tutustuu varmasti sellaisiin tyyppeihin, joihin ei muuten koskaan tutustuisi! Minun kohdallani maa on "vain Ruotsi", mutta silti elämä täällä eroaa paljon omasta Suomielämästä. Kieli on kuitenkin eri, ja kaikki kokemukset ja paikat ihan uusia. Eilen pyöräillessäni yöllä pakkasessa kotiin en voinut kuin hymyillä. Olen niin onnellinen, että olen täällä :)!

PS. Ansku: Ihanaa kuulla susta! Onnea käsialaharjoituksiin, ne me kyllä hallitaan :)!

keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Kiinalaista musiikkia ruotsalaisessa keittiössä?



Täällä siis asun. Näkymiä ikkunasta.

Lueskelin tässä noita mun aikaisemmin kirjoittamia tekstejä ja tulin siihen tulokseen, että olen kirjoittanut aivan liian paljon opiskelusta. Se johtuu varmaan siitä, että toistaiseksi mulle ainoa pääsyt nettiin on täältä meidän laitoksella, jossa ajatukset pyörii näissä jutuissa. Eli nyt, tervetuloa osioon vapaa-aika!

Univelkaa on taas kertynyt mukavasti, mutta ei se menoa haittaa. Joka ilta tähän mennessä on tullut tehtyä jotain kivaa. Noissa osakunnissa on aina jotain meneillään ja meille vaihtareille on järjestetty ihan mukavasti ohjelmaa, vaikka aina kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Kalmarissa ei osattu esimerkiksi odottaa niin paljon vaihtareita, ja mun ruotsalainen ruoka vaihtui nachoihin, kun kaikki muu loppui :). Nooh, Ruotsi on kansainvälinen maa. Noissa osakunnissa on tosi tunnelmallisia baareja, ja ollaan niitä testailtu ahkerasti. Lisäksi täällä puhutaan paljon "corridoor partyistä", jotka siis tarkoittaa bileitä joidenkin solukämpässä. Ne toimii aina! Lisäksi suurimmat osakunnat järjestää näitä "club nighteja", ja siis eilen olin Snerikesin sellasessa. Hauskaa oli, vaikka jonottamaan joutui pakkasessa puoli tuntia. No se oli elämys Uwanalle (Australia), joka ei ollut viikko sitten edes koskaan lähnyt lunta :)!

Mun kämppä sijaitsee siis yhdellä opiskelija-asuntoalueista. Mun harmiksi kaikki mun uudet kansainväliset ystävät asuu toisella alueella (Flogsta), joka on aivan megalomaanisen suuri. Mutta tykkään kyllä mun kämpästä, se on lähempänä keskustaa ja tätä mun laitosta. Ja mun kämppikset on aivan huippuja! Mun kanssa asuu Per, Lena, Erik ja Cicci. Muut on ihka aitoja ruotsalaisia, mutta Cicci on kiinalainen vaihtari. Kaikki on tosi ystävällisiä, ja oikeastaan melkein kaiken kotiajan vietän niiden kanssa keittiössä hengaillen. Ciccin kiinalaiset ystävät on meillä melkein joka ilta syömässä ja yksi tämän reissun kulttuurielämyksiä onkin ollut kuunnella, kun nämä kiinalaiset laulavat keittiössä (roskalavalta löydetty kosketinsoitin on påp). Rento meininki :)! Meillä on siis kaikilla omat huoneet samalla käytävällä ja yhteinen keittiö+sellanen pieni tv-aula. Hyvä tuuri siis loppujen lopuksi kävi kämpän suhteen!

Muttamutta... jatkan taas huomenissa (?). Tämä kirjottaminen on kyllä tosi kivaa, jääpä mulle itellenkin muisto tästä reissusta! Nyt menen kinuamaan mun yhteyshenkilöltä sitä personnummeria taas (mun ja sen netin välissä seisoo tämä ärsyttävä personnummer) ja lukemaan vähän esseekirjaa. Oon menossa täältä suoraan Flogstaan pitämään Johannalle (Saksa) ja Niklakselle (Saksa) ruotsintuntia. Tehään myös ruokaa yhessä!

Ha det så bra!

tiistai 23. tammikuuta 2007

Opiskelijaelämää.

Taas yliopistolla, tänään ensimmäinen varsinainen luento alkoi epäinhimilliseen aikaan 8.15. Saavuin paikalle tietenkin pyörällä ja naama oli varsin jäinen saapuessani yliopistolle... Ihanaksi yllätykseksi luennoitsija oli suomalainen, joka on asunut Ruotsissa parikymentä vuotta JA sille palautettavat esseet saan kirjoittaa suomeksi :) :). Ihanaa! Mun täytyy edelleen lukea perjantaiksi 350 s. ruotsiksi, mutta helpottaa suunnattomasti, että saan kirjoittaa suomeksi! Kaikki muut kurssilla on tosi mukavia ja auttaa aina kun mun ilme muuttuu taas tosi pelokkaaksi. Ta det lugnt!

Tänään illalla ollaan taas menossa osakuntaan. Tällä kertaa Snerikesiin. Tämä uppsalalainen opiskelijaelämä perustuu siis suurelta osin osakuntiin. Uppsalassa on 13 osakuntaa (joista kukin edustaa jotain aluetta Ruotsissa), ja on pakollista kuulua johonkin niistä. Maksamalla osakuntamaksun saat terveydenhuollon yms. Me vaihtarit voidaan kuulua mihin osakuntaan tahansa ja koko viime viikko meni osakuntia kokeillessa. Nyt ollaan meidän porukan kanssa päätymässä tohon Snerikesiin ja sen bileisiin siis tänään suunnataan! On varmasti ärsyttävää olla nuori, muttei opiskelija täällä, koska oikeastaan kaikki toiminta keskittyy osakuntiin: bileet, opiskelijakirjastot, harrastuskerhot, halvat lounaat... Esim. bileisiin ei pääse ilman jonkun osakunnan korttia. Ja "oikeat" baarit on kuulemma tosi kalliita ja täynnä vanhaa porukkaa.

Mulla on siis alkamassa kohta eka litteraturseminarium ja se mun täksi päiväksi kirjoittama essee on tosi huono. Saa nähdä miten siis menee. Seminaarin jälkeen näen Johannan (Saksa) Snerikesillä, mennään maksamaan se jäsenmaksu.

Huomenna pitäis tosiaan opiskella. Saa nyt nähdä...

PS. Anna kyseli niistä kuvista. Blogiin voi laittaa kuvia ja tuun niitä laittamaankin kunhan vihdoin saan sen netin kotona toimimaan! En usko, että kommenttiin voi kuvia laittaa...?

maanantai 22. tammikuuta 2007

Talvi.



Jenkeillä on kaikkea. Kuvassa Jimin (USA) lumipallontekokone.

Viikonlopusta selvitty kunnialla. Oli mukavaa :)!

Perjantaina oltiin illalla Värmlandsissa katsastamassa paikallisten opiskelijoiden meno. Oli hauskaa :)!

Lauantaina kävin sitten ruotsalaisen kirjallisuuden kimppuun, se essee huomiseksi oli pakko tehdä. Illalla Matt (USA) soitti ja kertoi kemuista tässä lähellä. Lähdin tietysti mukaan! Oli alkanut sataa lunta...

Sunnuntaina pyöräilin hasardisti läpi lumivallien fikaamaan Kalmariin. Johanna (Saksa) kertoi, että USA/brittiporukka oli menneet pulkkailemaan linnan luokse ja sinne me sitten kanssa suunnattiin. Kun kengät oli täynnä lunta, mentiin kaakaolle Stockholmsiin ja sieltä sisägrillipartyihin GH:hon. Illalla vielä hengailin Per:n kanssa (ruotsalainen kämppis), joka esitteli mulle ruotsalaista musiikkia. Mun kämppikset on niin ihania, mutta kerron niistä vaikka myöhemmin. Nyt täytyy nimittäin taas ottaa pyörä alle ja suunnata Kalmariin, tänään syödään spessua ruotsalaista ruokaa...

Kiitos kaikille kommentoijille, kommentteja on ihana lukea :)! Oman netin kanssa vielä näemmä kestää (grrrrmurmurgrr...), joten saa nähdä, milloin taas koneelle ehdin! Moikkamoi.

perjantai 19. tammikuuta 2007

Tjena!


Olisi niin paljon kerrottavaa, mutta taas niin minimalistisesti aikaa vastata (sitä omaa nettiä odotellessa...) Kiirettä on pitänyt lähinnä hauskanpidon suhteen, mutta tänään alkoi sitten opiskelukin (Specialpedagogik--> Koncentrationssvårigheter). Viidessä viikossa luettavaa tulee 1000 sivua Ruotsiksi, joista pitää laatia 5 esseetä plus loppukokeena kirjallinen työ, joka opponoidaan ryhmissä. Vähän alkoi jänskättää kun en ole minkäänlaista kirjaa kokonaan lukenut ruotsiksi aikaisemmin ja nyt niitä tulee jo vino pino. Ensimmäinen essee pitää olla valmis ensi tiistaina. O-ou.

Eilen oli baariryömintä. Oli aivan superhauskaa! Olin samassa ryhmässä saksalaisen, liettualaisen, puolalaisen, luxemburilaisen, ruotsalaisen, muutaman kanadalaisen, parin suomitytön, hollantilaisten, yhen jenkin ja britin kanssa! Aivan mieletön meininki ja kerittiin kiertää kolmestatoista osakunnasta 12! Niin siistiä kun kännykkä alkaa täyttyä puhelinnumeroista :)! Tutustuminen täällä on niin helppoa!

Niin, mulla on nyt käytössä ruotsalainn liittymä, joten soittaa ei voi. Tsekkaan kyllä tekstarit aika ajoin. Niin, ja se postiosotekin on muuttunut. Eli korjatkaa asunnon numeroksi 18-255, muuten kaikki tiedot pitää paikkansa.

Mutta nyt täytyy polkea rivakasti V-Dalaan, tärkeä häppeninki alkamassa. Sköt om er!

keskiviikko 17. tammikuuta 2007

Hengissä edelleen

Kaikki hyvin toistaiseksi... huone on ihan kiva vaihdoksen jälkeen (ensimmäisessä huoneessa oli joku polttanut ihan urakalla ja haju oli sen mukainen). Olen tutustunut kivoihin ihmisiin ja Uppsalaan. Mieli on iloinen ja kirkas :)! Netin saan vasta maanantaina (jos silloinkaan??...grr ton hitaan vaihtovastaavan kanssa..) joten sitä ennen hiljaiseloa blogin osalta. Mutta hyvin menee... eli hätäillä ei tarvitse kenenkään :)!

perjantai 12. tammikuuta 2007

Mahanpohjassa jo kutittaa...

Kolmen yön päästä sinivalkoinen laiva vie minut lätäkön yli Ruotsiin. En ole pakannut vielä mitään, pahvilaatikot odottavat vieressä koskemattomina. Kohta pitäisi aloittaa. Tarkoituksena on siis viettää 5kk tuossa naapurimaassa ja katsella tätä maailmaa sinikeltaisin silmin.

Hyvin hitaalta vaikuttava yhteyshenkilö Uppsalasta päätti vihdoin tänään lähettää muutaman rivin infoa tulevista kursseista. Ennen kurssin alkua pitäisi kirjoittaa kirje omasta motivaatiosta ynnä muusta kokonaispersoonallisuuden kehittämistä koskevasta kasvatustieteellisestä kasvusta. Tästä se sitten kai alkaa.

Seuraava teksti tuleekin Ruotsista. Wish me luck!